Emolehmät



Tilallamme on tällä hetkellä n. 60 puhdasrotuista Hereford-emolehmää. Joukossa on sekä sarvellisia että nupoja eläimiä. Emot ovat kevätpoikivia eli synnyttävät vasikkansa maalis-huhtikuussa.
Emojen osalta pidämme tärkeänä hyvien emo-ominaisuuksien periyttämistä. Helppo käsiteltävyys, maitoisuus ja onnistuminen poikimakaudella luovat pohjan hyvän emolehmän tulevaisuudelle.
Vuosittain pyrimme keinosiementämään emoistamme 5-10 kpl.
Emojen uudistukseen pyrimme vuositasolla 5-10 yksilön osalta.

Syntyvistä lehmävasikoista osan pidämme itse karjamme uudistamiseen ja kehittämiseen. Osa taasen myydään eteenpäin joko heti vieroituksen jälkeen noin 6-8 kuukauden ikäisinä tai sitten astutettuina hiehoina noin 18 kuukautta syntymästä.

Sonnivasikoista osa siirtyy syksyisin vieroituksen jälkeen Tammelaan,
Ali-Lekkalan siitossonnikasvattamoon, josta parhaat yksilöt valikoituvat myytäviksi siitoseläimiksi.
Vuosittain jätämme myös tilalle kasvamaan muutamia sonnivasikoita, jotka pyrimme myymään siitoskäyttöön suoraan tilalta.
Tästä karsinnasta jäljelle jääneet sonnivasikat myydään yhteistyökumppaneiden kautta eteenpäin heti vieroituksen jälkeen.





 

Naaralainen Samuli, Uuhiniementie 565, 35300 Orivesi, Puh. 040 55 88 458